aamu tampereella

ei teoistamme suurimmatkaan historiaan jää. ehkä teoistamme pienimmät juuri ikuisiksi jää. minä rakastan sinua koko sydämestäni

"sinähän tiedät, etten elä kolmea vuotta palkkamurhaajan leivissä pelkäämättä ettet jonakin päivänä palaisikaan kotiin. en itsekään palaa aina kotiin, en joka yö, mutta et sinä sitä huomaa. et ole kotona viikkokausiin ja sitten vain palaat nukkumaan vierelleni, sängyn vasemmalle laidalle. kai se on tapa sinun vanhemmiltasi."
"äidiltäni."
"niin, äidiltäsi. olet perinyt liikaa tapojasi häneltä. minä jätin sinulle viestin vastaajaan vain sanoakseni, että täällä on hiljaista ilman sinua. sanoin että olen yksinäinen ja kaipaan seuraa, että heitän kohta kitarasi ikkunasta kadulle jotta joku voisi kerätä siitä kielet ja punoa niistä köyden jollekin heistä, jotka hyppäävät sillalta kuristaakseen itsensä parruihin kaikkien silmien edessä."
"kuulin sen. lähetin sinulle kirjeen, se on eteisessä."
"en ole lukenut sitä."
"älä luekaan. et enää rakastaisi minua ja kietoisi käsiä ympärilleni pimeässä huoneessa, et pitelisi kiinni portaissa kun maailma ei lakkaisikaan pyörimästä ympärilläni. jatka pakkaamista, ole kiltti. revin sen huomenna, jotta sinun ei koskaan tarvitse lukea sitä."

jos koskettaisin kuumaa liettä, vetäisin käteni refleksinomaisesti pois alle sekunnissa. jos tiedostaisin sen, aika olisi nopeampi, mutta vain muutamia sekunnin murto-osia. miksi minulla ei ole refleksinomaista suojelumekanismia sinua varten. se ei ole yhtään nopeampi vaikka tiedostan elämäsi valituskirjeet, psykopaattiset selitystä kaipaavat viestit jääkaapin ovessa ja pitkin eteistä, pitkin matonrajoja. kukaan ei tule selittämään minulle miksi et palaa yöllä kotiin ja miksi palaat kaksi tuntia tavallista aikaisemmin. kukaan ei puhu kyynelistä yöpöydällä tai itkuisista vastaajaviesteistä, jotka kuuntelen heti niiden loputtua uudelleen. kymmeniä kertoja uudelleen, ja tietämättäsi.

minä en ole meistä syvällisempi vaikka nimeni määritetään jo itsessään kahdeksi, olen triciasophiajrjesse eikä sekään riitä. varjot huutavat minussa lauseitaan, elämänohjeitaan, joka päivä erilaisia, sinä häädät ne katseellasi pois ja kyllä minä tiedän miten paljon ne pelkäävät sinua. väität näkeväsi hahmot katonrajoissa. et sinä niitä näe, mutta häädät ne silti. häädät minut heidän mukanaan. olet kirjoittanut kattoon permanenttitussilla tässä on tilaa vain maidolle, vaimoni siivoaa. kiitos ja hei hei, babyz ja pidät huumorintajuasi ainutlaatuisena naurettuani kolme varttia lattianrajassa. pidä kädestä voisi olla viimeinen toiveesi tänä yönä, mutta et uskalla pyytää sitä.

( olen aurinko joka piirtää varjoja takanasi, siluetteja rakkaudesta ikkunassa näkyviin hahmoihin. minä en näe muuta kuin valon ja loiston, ole sinä toisin jotta näkisit minua seuraavat varjot ja valitsisit oikein. tällä tiellä minä olen jo tuhonnut itseni. )