Renée sanoo:
mut näin meidän kesken tää on sulle koska täst ei tulis mitää ilman sua
oon ajatellut rakkautta taas pelkkänä käsitteenä.
joululahjaksi saamassani mustareunaisessa kellossa, jossa on neljä paikkaa omille valokuvilleni hopeisissa kehyksissä, aika näyttää 23:07;43, ja nyt on 25.12.2009 21:18;24. taustalla soi 片思い競争曲 esittäjältä しゃるろっと ja entä jos se olisi viimeinen asia mitä kuulen, entä jos mitä se tarkottaa olisi viimeinen asia mitä kirjoitan, entä jos viimeinen asia mitä näen olisi näyttö täynnä turhaa kirjoitusta, pöydällä lojuvat olavin kuvat ja piirrustus joka muistuttaa ohikiitävin hetkin bill kaulitzia. entä jos se olisi viimeisintä jota joku toinen näkisi.
olavi uusivirran minä olen hullu -levy näyttää visuaalisesti täydelliseltä ja jos jonakin päivänä saan oman tilaisuuteni olla jotain ja näyttää kynteni (ja raapia selän rikki, viiltäviä ja tihkuvia arpia pitkin ihoa ilman minkäänlaista suunnitelmaa) niin sitten minun runokirjani kannessa on jotain visuaalisesti yksinkertaista ja silti niin vahvaa ja rikkonaista että sitä joko vihaa tai rakastaa.
pidän asioista, joista ei voi pitää -- niitä joko vihaa tai rakastaa ja se on siinä ja väite on todistettu.
äiti oli hankkinut mulle mielialakalenterin.
tietäisipä se vain, mihin muuhun tulen sitä käyttämään. jokaiselle päivälle on sivu kirjoitustilaa ja paljon aikoja ja listauksia ja paperi on vahvaa ja kyllästettyä ja kalenterin saa loistavasti piiloon minne ikinä vain haluan sen piilottaa.
janika sanoi pitävänsä tavarat joita ei halua muiden löytävän aina mahdollisimman näkyvällä paikalla, ja se oli ehkä tyhmin asia mitä se on koskaan sanonut tai tehnyt. sittenhän ne on helppo löytää.
minun salaiset pöytälaatikkorunoni eivät asu enää pöytälaatikossa vaan hyllyn alla, hyllyn jalkojen alla on loistava paikka kaikille niille papereille eikä kukaan koskaan arvaisi ellei kaappi vahingossa kaatuisi jonkun päälle.
joulu oli lihottanut minua vain 500 grammaa ja ottaen huomioon ahdistukseni määrän jokaisesta nousseesta sadasta grammasta se oli paljon, ottaen huomioon joulun ja liian monet ruoat pöydässä ja mummilassa se oli vähän.
janika istui huoneensa lattialla, olavi soi liian kovalla. kaikki ikuisuuden tavoittaa, sun enkelinsiivet katkaistaan. minä nauroin peilille, lukittauduin vain muutamiksi sekunneiksi turvaan ja elämä oli taas paremmin. kukaan ei huomaa.
eilen suihkun peili paljasti kasvaneet siivet.
mut näin meidän kesken tää on sulle koska täst ei tulis mitää ilman sua
oon ajatellut rakkautta taas pelkkänä käsitteenä.
joululahjaksi saamassani mustareunaisessa kellossa, jossa on neljä paikkaa omille valokuvilleni hopeisissa kehyksissä, aika näyttää 23:07;43, ja nyt on 25.12.2009 21:18;24. taustalla soi 片思い競争曲 esittäjältä しゃるろっと ja entä jos se olisi viimeinen asia mitä kuulen, entä jos mitä se tarkottaa olisi viimeinen asia mitä kirjoitan, entä jos viimeinen asia mitä näen olisi näyttö täynnä turhaa kirjoitusta, pöydällä lojuvat olavin kuvat ja piirrustus joka muistuttaa ohikiitävin hetkin bill kaulitzia. entä jos se olisi viimeisintä jota joku toinen näkisi.
olavi uusivirran minä olen hullu -levy näyttää visuaalisesti täydelliseltä ja jos jonakin päivänä saan oman tilaisuuteni olla jotain ja näyttää kynteni (ja raapia selän rikki, viiltäviä ja tihkuvia arpia pitkin ihoa ilman minkäänlaista suunnitelmaa) niin sitten minun runokirjani kannessa on jotain visuaalisesti yksinkertaista ja silti niin vahvaa ja rikkonaista että sitä joko vihaa tai rakastaa.
pidän asioista, joista ei voi pitää -- niitä joko vihaa tai rakastaa ja se on siinä ja väite on todistettu.
äiti oli hankkinut mulle mielialakalenterin.
tietäisipä se vain, mihin muuhun tulen sitä käyttämään. jokaiselle päivälle on sivu kirjoitustilaa ja paljon aikoja ja listauksia ja paperi on vahvaa ja kyllästettyä ja kalenterin saa loistavasti piiloon minne ikinä vain haluan sen piilottaa.
janika sanoi pitävänsä tavarat joita ei halua muiden löytävän aina mahdollisimman näkyvällä paikalla, ja se oli ehkä tyhmin asia mitä se on koskaan sanonut tai tehnyt. sittenhän ne on helppo löytää.
minun salaiset pöytälaatikkorunoni eivät asu enää pöytälaatikossa vaan hyllyn alla, hyllyn jalkojen alla on loistava paikka kaikille niille papereille eikä kukaan koskaan arvaisi ellei kaappi vahingossa kaatuisi jonkun päälle.
joulu oli lihottanut minua vain 500 grammaa ja ottaen huomioon ahdistukseni määrän jokaisesta nousseesta sadasta grammasta se oli paljon, ottaen huomioon joulun ja liian monet ruoat pöydässä ja mummilassa se oli vähän.
janika istui huoneensa lattialla, olavi soi liian kovalla. kaikki ikuisuuden tavoittaa, sun enkelinsiivet katkaistaan. minä nauroin peilille, lukittauduin vain muutamiksi sekunneiksi turvaan ja elämä oli taas paremmin. kukaan ei huomaa.
eilen suihkun peili paljasti kasvaneet siivet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti